Sinulle saamelaispoika, joka hukkasit nutukkaasi Helsingin Hakaniemeen

Duojár eli saamenkäsityötaitoinen sanoi kerran, että hänestä surullisinta on duodji, jota kukaan ei käytä. Minusta vielä surullisempaa on löytää hylättyä duodjia eli saamenkäsityötä paikassa, jonne se ei kuulu. Tämä kirjoitus on sinulle, pieni saamelaispoika, joka hukkasit nutukkaasi keskelle vilkasta Helsinkiä.

Siitä on tullut kuluneeksi tasan neljä vuotta, kun löysin nutukkaasi. Perjantaisin minulla oli tapana vierailla Helsingin second hand -putiikeissa, joista suosikkini on Hakaniemessä sijaitseva Fida-lähetystori.

Helsingin Fidat sekä niiden yllätyksellinen valikoima ovat tulleet minulle tutuiksi pääkaupungissa viettämieni vuosien aikana. Second hand tarkoittaa minulle, että tavaralla tai tekstiilillä on oma tarinansa, ja ehkäpä metsästän enemmän noita tarinoita kuin täydennystä kotiini.

Vaistomaisesti nappasin ne syliini kuin pienen hylätyn vauvan.

Harrastuksellani on myös kääntöpuolensa. Usein näissä liikkeissä törmään saamelaispukujäljitelmiin taikka irvokkaisiin nukkeihin, joilla ei ole mitään tekemistä saamelaisuuden kanssa. Joskus nämä ärsyttävät minua siinä määrin, että olen salaa haaveillut järjestäväni taideperformanssin, jossa ostaisin kaikki Helsingin kierrätysliikkeissä myytävät mauttomat saamelaisaiheiset esineet ja polttaisin ne näyttävästi. Koska harrastukseni eivät kuitenkaan ole tulenkatkuisia bensaa liekkeihin -tyylisiä performansseja, olen hyväksynyt saamelaisuutta vääristelevät esineet osaksi Suomen historiaa. Tarinahan sekin on.

Tällä kertaa huomioni varasti kuitenkin nutukkaasi eli poron koipinahasta valmistetut perinteiset talvikenkäsi. Vaistomaisesti nappasin ne syliini kuin pienen hylätyn vauvan. Pelkäsin niiden näet joutuvan vääriin käsiin, olimmehan Hakaniemessä, jossa bussit huristelevat taukoamatta Hämeentietä pitkin ja jossa lumi on muuttunut harmaaksi, likaiseksi sohjoksi. Kävelitkö sinä pitkin kolmatta linjaa nutukkaillasi, kun pakkaset olivat vielä kireämpiä?

IMG_8828 (640x427)
Nutukkaasi kuvattuina helmikuussa 2018.

Nyt nutukkaillasi ei ole kävelty enää pitkiin aikoihin.

Todennäköistä onkin, että sinä olet totta, ja oli aika, jolloin sinä olit.

Maksoin talvijalkineistasi 7,50 €. Minusta se oli naurettavan halpa hinta aidosta saamelaiskäsityöstä, josta normaalisti pulittaisin satoja euroja. Syy poikkeuksellisen edulliseen hintaan on traaginen: niillä ei ollut enää omistajaa. Nutukkaiden kohdalla tämä on kuitenkin epätodennäköistä, saamenpuvun eli gáktin kohdalla mahdotonta: ne tehdään aina kantajallensa mittojen, sukupuolen ja kunkin saamelaisalueen mukaan, joskus myös siviilisäädyn ja jopa suvun mukaan.

Todennäköistä onkin, että sinä olet totta, ja oli aika, jolloin sinä olit.

Olen pohdiskellut, kuka mahdoit olla, ja kuinka henkilökohtaiset jalkineesi päätyivät kansainvälisen Fidan kenkähyllylle. Muuttiko perheesi kenties pääkaupunkiseudulle 1960-luvulla monien muiden saamelaisten tapaan työn tai koulutuksen perässä? Mikäli näin on, haluan kertoa sinulle, että 60 vuotta myöhemmin meitä saamelaisia on täällä monin kerroin enemmän. Mutta harvalla meistä on täällä omat nutukkaat.

Yhden asian tiedän sinusta varmuudella. Jalkineidesi koosta päätellen olet kuusi- seitsenvuotias. Ehkä olet juuri aloittanut koulun ja lakannut käyttämästä karvakenkiäsi? Minusta on surullista, etteivät nutukkaasi löytäneet uutta omistajaa sisaruksistasi taikka serkuistasi. Kun pitelin karvakenkiäsi sylissä, ymmärsin, että jotain oli katkennut.

lappalaisnukke (360x640)
Sörnäisten Fidassa 5,5 € maksava puu-ukko ei ole vielä löytänyt uutta omistajaa.

Kaiken saamelaisjäljitelmien seassa huomasin silmänräpäyksessä, että nutukkaasi ovat aidot saamelaisjalkineet. Kuinka on mahdollista, että minä – suhteellisen taitamaton duodjissa – kykenen sekunnin murto-osassa erottamaan aidon jäljitelmästä? Annas kun kerron. Koko ikäni olen nähnyt nutukkaita siitä huolimatta, että olen kohta puolet elämästäni asunut saamelaisalueen ulkopuolella. Verkkokalvoilleni on piirtynyt kolmiulotteinen kuva gáktistä ja sen asusteista, kuten nutukkaista. Hajuaistini muistaa, miltä käsitelty poronnahka tuoksuu ja minkälainen ääni syntyy, kun nutukkailla tarvotaan lumessa. (Mitään ääntä ei synny.)

Minulle on kehittynyt silmämitta. Se erottaa aidon jäljitelmästä, hyvin istuvan roikkuvasta ja kauniin rumasta. Silmämittani ei kuitenkaan ole niin tarkka, että pystyisin omin tietotaidoin kertomaan, mistä sinä olet kotoisin. Tämän selvittämiseksi käännyin yhteisöni puoleen.

Duodjia minua paremmin tuntevat tuttavani arvioivat, että sinä saatat olla kotoisin saamenmaan itäosasta, josta itsekin olen kotoisin. Arvioitu kotiseutusi tosin on laaja, se voi ulottua Vuotsosta aina Norjan Karasjoelle saakka.

Et pysty kertomaan, kuka jalkineesi on juuri sinulle tehnyt, mutta ne puhuvat puolestasi. Eräs ystävistäni on vaikuttunut kauniisti koristelluista nutukkaistasi, joita hän kutsuu kurenutukkaiksi, pohjoissaameksi guregoikkehat. Toisen mielestä taas tekijä on osannut työnsä, mutta hän olisi voinut olla duodjissaan hitusen tarkempi. Kun pohdimme sitä, mahtoiko nutukkaidesi tekijä olla saamelainen, eräs ehdotti tarkastelemaan lankaa, jolla nahkaosat on ommeltu yhteen. Mikäli ne olisi ommeltu poron suonilangalla, todennäköisesti nutukkaidesi tekijä oli saamelainen, ehkäpä äitisi, mummosi tai joku tädeistäsi.

IMG_8818 (640x427)
Jalkineesi ovat saamelaiset karvakengät, joiden kanssa ei käytetä pauloja eli kurenutukkaat.

Koska tuttavani näkivät nutukkaasi vain kuvan välityksellä, langan tutkiminen jäi tehtäväkseni. Aluksi pistosten lanka näytti tavanomaiselta ruskehtavalta keinokuitulangalta. Aikani pyörittelin nutukkaiden sisäosia vastauksen toivossa. Kohdassa, jossa ommel päättyy, langan pätkää ei ollut katkaistu tyvestä. Painoin sormenpääni langan ympärille ja pyörittelin sitä. Lanka eli sormieni mukaan ja vaihtoi muotoaan. Tunnistin sitkeän ja liukkaan langan suonilangaksi, samaksi, jolla äitini kanssa kerran teimme ompelia sisnakoruun.

Ostin nutukkaasi, koska koin niiden päätyneen paikkaan, jonne ne eivät kuuluneet. Ajattelin, että mikäli joskus löydän sukulaisiasi, kuuluvat nutukkaasi heille. Ajattelin myös, että mikäli kukaan ei tunnista niitä omakseen, ehkä tulevaisuudessa saisin poikalapsen, joka voisi niitä käyttää.

Kahdeksan kuukautta tapaamisestamme synnytin pojan.

Eilen näytin nutukkaitasi nyt kolmevuotiaalle pojalleni. Kysyin, mitä hän niistä tuumaa. Hän katsoi niitä varauksellisesti kysyen, miksi ne haisevat. Kerroin tuoksun tulevan poronnahasta. Hän kokeili niitä, ja totesimme niiden olevan vielä liian isot. Sitten hän kysyi: ”Ovatko ne samanlaiset, kuin Biehtár-ednos?” Sanoin, että kyllä, Petter-eno käyttää tällaisia Karasjoella. Iloitsin. Silmämitallisuus on periytyvää.

Tulee aika, jolloin jonkun saamelaispojan jalat kasvavat nutukkaisiisi. Toivon, että teemme niille oikeutta, kuka mahdatkaan olla.

Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s