Häpeilen tapaani syödä, kunnes säpsähdän kirkkoherran kuvailuun saamelaisten ruokailutavoista

(Artikkelikuva: Walt Disney Home Entertainment)

On kristillisen paaston aika, ja minä tyttö vaan lappaan ruokaa lautaselleni. Ensimmäisen, toisen ja vielä kolmannen kerran. Lounassseuralaiseni on lopettanut syömisen jo aikaa sitten ja juo lounaskahviansa. Minä en tuohon rytmiin kerkeä, koska syön kerralla aivan liikaa, ja suustani pääsee täysin tarpeeton ja absurdi anteeksipyyntö: “Hei sori, kun mä syön näin paljon.”

Selitän syömistäni erilaisin verukkein, kuten “mulla oli tosi nälkä”, “tämä ruoka on tosi hyvää”, “oo, parsakaalia, täytyypä ottaa vähän lisää”, jne. Huomaan kiusaantuneena ympärilläni, että ruokailutapani poikkeavat vallitsevista, ja koen tarvetta jotenkin puolustella hyvää ruokahaluani.

Sosiaalinen syöminen ei muutenkaan ole juttuni. Fiinimmässä seurassa syöminen tuntuu jotakuinkin samalta kuin Disneyn Ariel-nimisestä merenneidosta, joka saatuaan jalat ei tiedä, mitä haarukalla tehdään kuivalla maalla (katso tästä klipistä, mihin tarkoitukseen Ariel haarukkaa käyttää).

Kaupunkivuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja pystyn imitoimaan: veitsi oikeaan käteen eikä mäiskytellä syödessä (ovat juippieksät opettaneet).

Pysäyttävä kuvaus saamelaisista 1850-luvulta

Olen aina syönyt kerralla paljon. Ala-asteella terveydenhoitaja ehdotti, että santsausmäärä olisi hyvä puolittaa ja kuulostihan se järkevältä – tuloksetta. En ole koskaan pystynyt ruokailurytmiäni muuttamaan vallitsevien ravitsemissuositusten mukaisiksi.

Olen  ajatellut, että tällainen minä vaan olen, tyttö, joka syö kerralla tosi paljon lämmintä ruokaa.

Tuskinpa olisin asiaan kiinnittänyt mitään huomiota, kunnes törmään Utjoella kirkkoherrana (vuodet 1853–1859) olleen Anders Andelinin kuvaukseen saamelaisista 1850-luvulta. Andelin, joka teki uraaurtaavaa työtä niin inarin- kuin pohjoissaamenkielen saralla, kuvaili saamelaisia ei-niin-mairittelevilla määreillä, joista yksi on: “syövät liian paljon kerrallaan” (Andelin: Kertomus Utsjoen pitäjästä, 1859).

Andelin näki oman työnsä näkökulmasta, minkälaista saamelaisten liikkuva elämäntapa oli vuotuiskiertoineen. Hän piti sitä rasitteena, joka esti saamelaisia sivistymästä.

Nomadistinen elintapa säännösteli syömistä: silloin syötiin, kun oli ruokaa ja syötiin paljon, jotta jaksettiin seuraavaan kertaan, eikä tuosta seuraavasta kerrasta liennyt aina oikein varmuutta, milloin se koittaa.

Kun syön paljon, minusta tuntuu, että olen vahva ja pystyn mihin vaan. Paljon syöminen saa kehossani aikaan turvallisen tunteen: voin keskittyä itse tekemiseen eikä verensokerin heilahdukset estä toimintakykyäni. Välillä saatan olla pitkiäkin aikoja syömättä, tavallisesti noin 15 tuntia.

Muistaako kehoni, kuinka minun ihmiset ovat syöneet? Kysyn asiaa tutkijoilta

Andelinin karski kuvaus saa minut pohtimaan, onko mahdollista, että kannan mukanani saamelaisten esivanhempieni, isovanhempieni, kenties isäni tapaa syödä. Onko mahdollista, että geenini muistavat, kuinka kansani on syönyt vuosisatoja? Otan yhteyttä tutkijoihin, jotka voivat vastata kysymykseeni:

Voivatko ruokailutottumukseni olla seurausta epigeneettisestä periytymisestä?

Saan vastauksen niin lääketieteellisen kuin genetiikan puolelta: tieteellistä varmuutta asiasta ei ole, koska epigeneettisen periytymisen mekanismeja ei tunneta vielä riittävästi.

Epigeneettisellä periytymisellä tarkoitetaan perinnöllisen tiedon siirtoa solun tai eliön jälkeläiselle ilman, että perinnöllinen tieto on koodattuna DNA:n tai RNA:n sekvenssiin. Lääkäri-isäni on selittänyt asian siten, että joskus geenit nukahtavat, kunnes niiden kantama tieto tai säätely yllättäen aktivoituukin myöhemmässä sukupolvessa.

Tutkijoista toinen jää pohtimaan asiaa. Hän sanoo, että teoreettisesti on mahdollista, että ruokailurytmi yleistyisi jossain populaatiossa, jos tällaisesta ominaisuudesta on etua populaation selviytymisen kannalta, ja voisi tällä tavalla muodostua periytyväksi ominaisuudeksi. Mutta kuten sanottua: “On mahdotonta sanoa, onko tällaisesta kyse tässä tapauksessa.”

Tutkijoiden vastaus tyydyttää tiedonjanoni. Vaan ei ruokahaluani. Olen kiitollinen siitä etuoikeudesta, että voin ja saan syödä!

Olen kiitollinen myös Andelinille, joka näki vaivan kirjoittaakseen ylös siitä, kuinka saamelaiset Utsjoella söivät 160 vuotta sitten. Vasta silloin ymmärrän, kuinka syöminen (ruokavalinnoistamme puhumattakaan!) on poliittista. Kenties siihen liittyvä häpeäkin: ”Hei sori taas, kun syön näin paljon.”

Sanotaan, että kuuntele kehoasi. Näin aion jatkossakin tehdä. Ehkä kunnioittaa sen mahdollisia historiallisia viestejä – anteeksi pyytelemättä.

Luohti vai olmmošvuoigatvuođat – searvvan Tel Aviva Eurovišuvnna protestii

[suomeksi]

Mus lea unohisvuohta. Dat álggii miessemánu 12. beaivve jagis 2018. Dalle israelalaš Netta Barzilai vuittii Eurovision Song Contest -lávlungilvvohallama ja almmuhii: “Next time in Jerusalem!” Eurohppa illudii Toy-bihtá fárus ja Israela leavggat libardedje. Lávdi deavai konfeahtas, unohas dovdu čákŋalii mu čoavjái. Jaddadin tv:a ja nivssihin seŋgii. Ija maŋimuš jurdda jorai koloniserejuvvon Palestiinna birra.

Ledjen vihtta guhtta jagi boaris, goas munnje lea darvánan vuosttas čielga muitu Eurovison Song Contest -gilvvuin. Orrunlanja uvssa čiegas heaŋgajedje ivdnás áibmospáppat, mat ledje báhcán valpora ávvudeames. Eadni lei láibon sohkaris bulláid, maid sohkar čagalduhtii mu baksamiid seammás, go čuvvon Eurovišuvnna maŋiteahkes.

Sámeniidii, gii bajásšattai Buncce-dievá bálddas Boares Gáregasnjárggas, Eurovišuvdna buvttii máilmmi imaštallanláhkai.

Juohke giđđat čuvvon dárkilit máilmmi stuorámus riikkaidgaskasaš lávlungilvvohallamiid, maid sulain 180 olbmo miehtá máilmmi čuvvot dán áigge. Oktii jagis njealljediibmosaš finálasátta čohkke olbmuid guldalit gaskageardásaš musihka. Mun maid lean guldalan, jienastan, illudan ja ávvudan utopiija solidaritehtas.

Jo mánnán áddejin, ahte sáhka lea politihkas. Ledje riikkat, maidda olbmot liikojedje ja ledje riikkat, maidda eai liikojuvvon. Go Eurovišuvnna ordnejeaddji Eurohpa radiolihttu EBU válddii jagis 2015 geavahussii teknologiija, mii eastada buuen-jienaid gullomis tv-sáddagis, vuostálasten: “Allet jávohuhte olbmuid oaiviliid!”

Køpenhammanis leahkki Eurovišuvdna-álbmot buuerii fámolaččat Ruošša ovdanbuktimii jagis 2014, go Ruošša dušše moadde mánu ovdal lei fallehan Krimi njárgga Ukrainas. Guokte jagi golai ja Eurovišuvnna vuittii Krimi tatára Jamala, gean lávlunbihttá “1944” muitalii álbmogis bággoevakueremis.

Dalle dat álggii. Dušše guokte beaivve Netta Barzilai vuoittu maŋŋá ođasmediat miehtá máilmmi muitaledje Israela militára gokčan veahkkaválddiin palestiinnalaččaid miellačájáhusa Gazas. Palestiinnalaččat vuostálaste Davvi-Amerihká ambassa sirdima Tel Avivas Jerusalemai. Davvi-Amerihká presideanta Donald Trump lei diđolaš ambassa sirdima bohciidahttit vuostálastima ja proteasttaid.

Geahppa twiittat goddimiid oktavuođas

14.5.2018 máilbmi čuovui, go Israela militára rabai dola siviilaid ektui Gazas ja gottii 62 olbmo, main guhtta ledje mánát. Falleheamis lápmašuvve badjel 2 400 olbmo. Trump ii oba namuhan konflivtta, muhto baicce rámidii Twitteras: “Big day for Israel. Congratulations!” Israela stáhtaministtar Benjamin Netanyahu čuovvulii ja ákkastalai, ahte “juohke stáhtas lea geatnegasvuohta bealuštit iežaset riikkarájiideaset”.

Degomat duohtavuođas Palestiinnas livčče oba friiddjavuohta militáralaš falleheapmái: palestiinnalaččat bálkestedje geđggiid, maid gávdne muvrraid siste. Váimmusvearjostáhta Israel gottii palestiinnalaččaid dego návddiid.

Helvet eatnama alde. Nu Palestiinna ja dan álbmoga galgamuša lea gohčoduvvon. Doaimmaheaddji Mervi Vuorela cealká (Rumba 2/2019): “Israel lea apartheid-stáhta, mii okkupere lobihis vugiiguin Palestiinna ja osiid Syyrias. Dat jeavddalaččat goddá miellačájeheaddjiid, ráddje palestiinnalaččaid johtima, dahká falleheamiid eatnamiidda ja čázadagaide ja cuvke ruovttuid, skuvllaid ja gilvamiid”.

Suomapalestiinnalaš Noor Assad muitala Seura-bláđis, mo su áhku ja ádjá ruovttut cuvkejuvvojedje Palestiinnas ja mo dain sadjái gilvaduvvojedje muorat:

“Dat dáhpáhuvvá dávjá: earet eará Jewish National Fund (JNF) -searvi lea mielde meahcigilvinprošeavttain, main ulbmilin lea gokčat eatnama ovddeš historjjá ja seammás figgat čájehit sin leahkkit birasustibat. Fenomena gohčoduvvo maid namain greenwash.”

Eurovišuvdna fállá vejolašvuođa pinkkibassamii – Mari Boine cealká iežas eret

Seammás, go Gaza kolonialisma joatkašuvvá, Israelis ráhkkanit dán jagi Eurovišuvnna lágideapmái. Stáhtaministara Netanyahu áitagis beroškeahttá EBUs dahkkojuvvui viisses mearrádus, go Eurovišuvnna gilvvohallan lágiduvvo oaivegávpogis Tel Avivis iige politihkalaččat báhkka Jerusalemas.

Israel lea cuiggoduvvon maiddái pinkwashing-fenomenas, mas pinkkibassojuvvo olmmošvuoigatvuođaid seksuálavehádagaid dili buorideame ákkain. Eurovišuvnna fállá dasa lassevearjjuid, ja danin muhtun ovttaskas artisttat leat searvvan dán jagi Eurovišuvnna gilvvohallamiid protestii. Nannoseamos proteasta gullui Islánddas, gos dušše ovtta jándora siste 15 000 olbmo vuolláičálle adreassa, mas gáibidit Islándda báhcit eret dán jagi Eurovišuvnnas.

The Guardin -bláđi artisttaid proteastareivves gávdnu maid sámiide oahpes namma: Mari Boine – luohteárbevieru ealáskahtti ja Sámi beakkáneamos sámekultuvrra fievrrideaddji.

Searvvan daid kulturprotesterejeaddjiid jovkui, geat eai atte doarjaga Israela Eurovišuvdnii. Mannan jagi rájes lean dahkaluddan iežan čalmmeheapmin gilvvohallammiidda, dassážii go mu sosiála media deavdá ođas, man lean guhká vuordán: Eurovišuvnnas gullo sámiid arkálaš lávlunárbevierru, luohti! Norgga Eurovišuvnna-ovddasteaddji KeiiNo hilbes Spirit in the Sky -bihtás guovdageaidnulaš Fred René Buljo juoigá fámolaš luohteoasi, mii lea heivehuvvon geahppa Eurovišuvnna pop-stiilii. Eurovišuvnna-fánsan lean dán vuordán juo ain juo loginar jagi. “Dare to dream”, dego Tel Aviva Eurovišuvnna sloganis dán jagi ávžžuhit.

fred_buljo
Guovdageaidnulaš Fred René Buljo juoigá Spirit in the Sky -bihtás. Govva: NRK

Geahčan KeiiNo buori miela ovdanbuktima ja morihan, ahte mus lea unohisvuohta. Ruossalasvuohta guoská dan gillámuša Palestiinnas, manin miessemánu 18. beaivve in sáhte searvat dan oahpes, geahppa illui, man Eurovišuvdna lea munnje fállán buot dáid lihkolaš jagiid. In bastte illudit luođis, mii gullo eatnamis, mii kolonisere nuppi eatnama. Hás sisge lea niehku.

Dare to dream, Palestine.

 

Joiku vai ihmisoikeudet – liityn protestiin Tel Avivin Euroviisuista

[davvisámegillii]

Minulla on ongelma. Se alkoi toukokuun 12. päivänä vuonna 2018. Silloin israelilainen Netta Barzilai voitti Eurovision-laulukilpailun ja julisti: “Next time in Jerusalem!” Eurooppa hurrasi Toy-kappaleelle ja Israelin valtion liput liehuivat. Lava täyttyi konfetista, mahani oudosta tunteesta. Suljin television hämmentyneenä ja livahdin sänkyyn. Yön viimeinen ajatus meni kolonisoituun Palestiinaan.

Varhaisin Euroviisu-muistoni on noin viiden kuuden vuoden iässä. Olohuoneen oven karmissa oli vapun jäljiltä värikkäitä ilmapalloja. Äiti oli tehnyt rinkeleitä, jonka sokerit kutittivat huuliani samalla, kun seurasin Euroviisuja myöhään illalla. Tytölle, joka varttui Buncce-dievván juurella Saamenmaan sydänmailla, Vanhassa Karigasniemessä, Euroviisut toivat maailman silmien eteen.

Joka ikinen kevät liimauduin television ääreen seuraamaan maailman suurimman laulukilpailun finaalia, jota nykyään arviolta 180 miljoonaa silmäparia seuraa ympäri maailman aina Uudessa Seelannissa saakka. Kerran vuodessa ihmiset kokoontuvat yhteen seuraamaan nelituntista finaalilähetystä, joka pyörii keskinkertaisen musiikin ympärillä.

Jo varhain ymmärsin, että kyse on politiikasta. Oli maita, joista tykättiin ja oli maita, joista ei tykätty. Kun Euroopan yleisradioliitto EBU lanseerasi vuonna 2015 anti-buuaus-teknologian Venäjän hyväksi, älähdin: “Älkää rajoittako ihmisten ilmaisunvapautta!”

Kööpenhaminassa ollut Euroviisu-yleisö buuasi poikkeuksellisen kovaäänisesti Venäjän esitykselle vuonna 2014, kun Venäjä vain muutamaa kuukautta aikaisemmin oli vallannut Krimin niemimaan Ukrainassa. Kaksi  vuotta meni ja yleisö äänesti voittoon Krimin tataarin Jamalan, jonka kappale “1944” kertoi kansansa pakkosiirrosta.

Sitten se alkoi. Vain kaksi päivää Netta Barzilain voiton jälkeen uutistoimistot kertoivat Israelin armeijan väkivaltaisesti tukahduttaneen palestinaalaisten protestin Gazassa. Palestiinalaiset demonstroivat Yhdysvaltojen suurlähetystön siirtämistä Tel Avivista Jerusalemiin. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli täysin tietoinen siirron aiheuttavan provokaatiota ja vastarintaa.

Verilöylyä ja kevyitä twiittejä

14.5.2018 maailma seurasi lohduttomana vierestä, kun Israelin armeija avasi tulen siviilejä kohtaan Gazassa tappaen 62 ihmistä, joiden joukossa oli kuusi lasta. Hyökkäyksessä loukkaantui yli 2 400 ihmistä. Trump sivuutti verilöylyn twiittaamalla: “Big day for Israel. Congratulations!” Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu twiittasi, että “jokaisella valtiolla on velvollisuus puolustaa omia rajojaan”.

Aivan kuin Palestiinalla todellisuudessa olisi edes vapautta sotilaalliseen hyökkäykseen: palestiinalaisten aseina olivat kivenmurikat, joita he heittivät muurien sisältä. Ydinasevaltio Israel teurasti mielenosoittajat kuin karjan.

Helvetti maan päällä. Siksi Palestiinaa ja sen ihmisten kohtaloa on kutsuttu. Toimittaja Mervi Vuorela tiivistää (Rumba 28.02.2019): Israel on apartheid-valtio, joka miehittää laittomasti Palestiinaa sekä osia Syyriasta. Se tappaa jatkuvasti mielenosoittajia, rajoittaa palestiinalaisten liikkumista, tekee maa- ja vesikaappauksia sekä tuhoaa koteja, kouluja ja viljelmiä.

Suomenpalestiinalainen Noor Assad kertoo Seura-lehdessä, kuinka hänen isovanhempiensa kodit tuhottiin Palestiinassa ja niiden tilalle istutettiin puita:

”Sitä tapahtuu usein: muun muassa järjestö nimeltään Jewish National Fund (JNF) on mukana metsänistutusprojekteissa, joiden tarkoituksena on häivyttää maan entinen historia ja näyttäytyä puita istuttavana luonnonystävänä peittäen samalla tehtyjä vääryyksiä. Ilmiö tunnetaan myös nimellä greenwash.”

Euroviisut tarjoavat tilaisuuden pinkkipesuun

Samalla, kun Gazan saarto jatkuu, valmistaudutaan Israelissa tämän vuoden Euroviisujen järjestämiseen. Pääministeri Netanyahun uhosta huolimatta järjestää Euroviisut poliittisesti jännitteisessä Jerusalemissa Euroopan yleisradioliitto EBUssa toimittiin viisaasti, kun Euroviisut järjestetään maan pääkaupungissa Tel Avivissa Jerusalemin sijaan.

Israelia on syytetty myös pinkwashing-ilmiöstä, jossa pinkkipestään ihmisoikeusloukkauksia korostamalla seksuaalivähemmistöjen aseman parantumista. Euroviisut tarjoavat tähän lisätyökaluja, ja siksi jotkut artistit, kuten saamelaisartisti Mari Boine, ovat ilmoittaneet protestoivansa tämän vuoden Euroviisuja (katso täältä, ketkä kaikki artistit Euroopasta ovat kulttuuriboikotissa mukana). Yksi voimakkaimmista Israel-protesteista kuultiin Islannista, jossa yli 15 000 ihmistä allekirjoitti – vain vuorokauden aikana – vetoomuksen, jossa vaadittiin Islannin jättäytyvän pois tämän vuoden kisoista.

Perinteestäni poiketen liityn niiden kulttuuriboikotoijien seuraan, niiden, jotka jättäytyvät pois Euroviisu-huumasta. Olen ollut kuin koko kisaa ei olisi olemassakaan, kunnes sosiaalisen median syötteeni täyttyvät kauan odotetusta uutisesta: Euroviisuissa kuullaan saamelaisten arkaaista laulantaa, joikua!

Norjan Euroviisu-edustaja KEiiNOn hulvattomassa Spirit in the Sky -kappaleessa kuullaan Fred René Buljon voimakas ja voimaannuttava (!) joikuosuus, joka on sovitettu kevyeen pop-viisuun. Euroviisu-fanina tämä on ollut oma pieni toiveeni jo vuosikymmenen ajan. “Dare to dream!”, kuten Tel Avivin Euroviisu-sloganissa kehotetaan.

fred_buljo
Kautokeinolainen Fred René Buljo esittää joiun osana Spirit in the Sky -kappaletta. Kuva: NRK

Katsottuani KEiiNOn hyvän mielen esityksen tajuan, että minulla on ongelma. Se koskee sitä kärsimystä Palestiinassa, minkä vuoksi toukokuun 18. päivänä en pysty samaistumaan siihen kuplivaan iloon, jota Euroviisut ovat tarjoilleet minulle kaikki nämä etuoikeutetut vuodet. En pysty iloitsemaan joiusta, joka raikaa maassa, joka kolonisoi toista maata. Ehkä heilläkin on unelma.

Dare to dream, Palestine.

 

Suositeltavaa lukemista aiheesta Israel ja Euroviisut:

Michael Segalov: I love Eurovision, but Jerusalem 2019 will be no cause for celebration (The Guardian/2018)

Milja Rämö: Euroviisut antavat Israelille laajan tilan maabrändäykselle (The Ulkopolitist/2018)

Jari Tamminen: Odottamisen valtakunta (Voima/2018)

Mervi Vuorela: Suomen on jätettävä Israelin Euroviisut väliin (Rumba/2019)