Saamelaisten totuus- ja sovintokomission mandaatti pitää sisällään hälytysmerkkejä, joihin on viimeinen hetki herätä

Kuva: Ilkka Kärkkäinen on Unsplash

Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiota on edistetty vauhdilla. Marraskuussa 2019 hyväksytty mandaatti komission sisällöstä paljastaa sovintoprosessin sokeat pisteet. Poliittinen vauhtisokeus voi kuitenkin tulla kalliiksi Suomen saamelaisyhteisöille.

Sovintoa tutkivana tohtorikoulutettavana minulta on toivottu, että kirjoittaisin sovinnosta tutkimuksen näkökulmasta. Nostan esille kolme erityisen ongelmallista (lähtö)kohtaa liittyen Suomen Saamelaisten totuus- ja sovintokomissioon.

1. Lähtökohta komissiolle ei ole uskottava, väittää tuore tutkimus

Suomen kaltaisella vakaalla demokratialla pitäisi periaatteessa olla hyvät mahdollisuudet onnistua sen ensimmäisessä valtiollisessa sovintoprosessissa.

Suomen vahva kansalaisyhteiskunta, perustuslaki, rauha ja komissioon varattu 1,5 miljoonan euron määräraha puhuvat sen puolesta, että ainakin raamit moiseen poliittiseen prosessiin ovat kunnossa.

Suomen Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio työskentelee sen selvittämiseksi, minkälainen valtion rooli on ollut saamelaisten historiallisessa ja nykyisessä syrjinnässä ja sulauttamispolitiikassa.

Komissio pyritään asettamaan vuoden 2020 aikana.

Hallitus hyväksyi komissioehdotuksen eli mandaatin viime marraskuussa yhteistyössä saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa. Komission on tarkoitus luovuttaa loppuraporttinsa 30.11.2022 mennessä.

Alkuperäiskansatutkimuksen professori Rauna Kuokkanen väittää juuri julkaistussa tieteellisessä artikkelissaan (englanninkielisen artikkelin voit lukea täältä), että komission tavoitteet eivät ole uskottavia.

Kuokkanen perustelee johtopäätöstään sillä, kuinka Suomi valtiona on heikentänyt saamelaisten oikeuksia viimeisen vuosikymmenen aikana.

Hän tarkastelee Metsähallituslakia, Kaivoslakia, Tenojoen kalastussopimusta, Jäämeren rautatiehanketta, saamelaisten heikentynyttä itsemääräämisoikeutta sekä laiminlyöntejä neuvotteluvelvoitteen täytäntöönpanossa.

evan-dennis-i--IN3cvEjg-unsplash
Viime vuosikymmenellä Suomen valtio on edistänyt lakimuutoksia, joilla on heikennetty saamelaisten mahdollisuuksia harjoittaa omia elinkeinojaan. Kuvituskuvaa: Evan Dennis on Unsplash

Toisin sanoen: koska Suomi on viimeisen vuosikymmenen aikana edistänyt lakimuutoksia – jotka ovat heikentäneet saamelaisten asemaa alkuperäiskansana – ei sovinnon edistäminen Kuokkasen mukaan vaikuta realistiselta, vaan päinvastoin voi toimia jopa sulauttamispolitiikan jatkeena.

Joku tietenkin voisi huomauttaa, että miksi täytyy olla niin negatiivinen (akateemisessa kielessä kriittinen) – eihän komissio ole vielä edes alkanut työskentelyänsä.

Se on totta. Toisaalta – Kuokkasen tavoin – on perusteltua ajatella, että ottaen huomioon laajemman poliittisen taustan, edellytykset saamelaissovinnolle eivät ole suotuisat.

Tämän paljastaa myös komissioehdotuksen, mandaatin, sisältö, jonka voi lukea täältä.

2. Traumojen käsittely ei kuulu poliittiseen sovintoon, ja se sisältää tutkimuseettisen ongelman

Komissioehdotuksen tavoitteissa lukee muun muassa näin:

Komission työn tavoitteena on koota saamelaisten kokemukset Suomen valtion ja eri viranomaisten toimista ja siitä, millaisia vaikutuksia ja seurauksia niillä on ollut ja edelleen on saamelaisille alkuperäiskansana ja sen jäsenille yksilöinä, ja tehdä tämä tieto näkyväksi.

Tämä nimenomainen kohta on mielestäni yksi ongelmallisimpia koko mandaatissa.

Ensinnäkin ehdotus sisältää vaaran, että komission pääasiallisin tavoite on kerätä ja koota arkaluonteista materiaalia saamelaisiin kohdistuneista pakkosulauttamisen kokemuksista. Tämä sisältää riskin, että komissiosta tulee jälleen yksi tutkimusinstituutio, jolla rasitetaan jo ennestään tutkimusrasitettuja saamelaisia.

Haastatellaan, nauhoitetaan, kirjataan ylös, arkistoidaan – aivan kuten on tähänkin asti toimittu tutkittaessa eksoottiselta vaikuttavaa ihmisryhmää. (Tähän blogikirjoitukseeni olen koonnut saamelaisten hengästyttävää tutkimushistoriaa.)

meta-zahren-M6tyQE0cFFg-unsplash
Pohjoismainen rotuhygienia oli erityisen kiinnostunut saamelaisista. Jopa vainajia kaivettiin haudoista tutkimuksellisiin tarkoituksiin. Kuvituskuvaa: Meta Zahren on Unsplash

Saamelaisten tutkimushistorian valossa on eettisesti ongelmallista, että saamelaiset joutuvat, kenties julkisesti, käymään läpi traumojansa. Siksi mandaatissa korostetaan psykososiaalisen tuen merkitystä “olennaisena osana prosessin toteutumista”.

Poliittisen sovintoprosessin ytimessä ei kuitenkaan pidä olla yksilöiden, vaan rakenteiden korjaaminen. Huomion kiinnittäminen traumatisoituneisiin saamelaisiin medikalisoi niin tutkimuskohteensa kuin komissiotyöskentelyn.

Pahimmillaan yksilöön keskittyvä poliittinen parannustoiminta harhauttaa katseen pois sieltä, mikä olisi korjattava: lainsäädäntö ja rakenteet. Tutkimuskirjallisuudessa tällaista sovintoyritystä kutsutaan nimeltä “cheap reconciliation” eli halpa tai pinnallinen sovinto.

Ehdotukseen sisältyy myös tavoite, jonka mukaan komission tulisi lisätä tietoisuutta maan alkuperäiskansasta. Tavoite on ymmärrettävä, mutta kiusallinen.

Totuus- ja sovintokomissio -konsepti on suhteellisen tuore instituutio, joka toimii väliaikaisena rakenteena ihmisten/ihmisryhmien välisten suhteiden uudelleenrakentamisessa.

Koska komissio on väliaikainen, sillä ei tule paikata sellaisia rakenteellisia aukkoja, jotka kuuluvat esimerkiksi koulutuslaitokselle. Sen vastuulla on, että Suomessa peruskoulunsa päättävä omaa riittävän tietämyksen maan alkuperäiskansasta.

3. Tutkimustietoa ei ole hyödynnetty mandaatissa

Jos saamelaistietoisuuden lisääminen ei mielestäni kuulu tämänkaltaisen poliittisen sovinnon piiriin, mikä sitten?

Väitän, että mandaattia laadittaessa ei ole hyödynnetty tutkittua tietoa, jota löytyy runsaasti alkuperäiskansasovintoprosesseista.

michael-aleo-vryxM7UBCWc-unsplash
Moni alkuperäiskansojen oikeudenloukkauksista on kohdistunut pieniin lapsiin joko pakkosijoituksin tai asuntolakoululaitoksin, mikä on yhtenä syynä traumojen synnylle. Kuvituskuvaa: Michael Aleo on Unsplash

Ehdotus pitää sisällään elementtejä, jotka ovat sinne tuotu “innovatiiviselta” vaikuttavan out of the box -ajattelun pohjalta ja sivuutettu arvokas tutkimustieto siitä, mikä yhdistää onnistuneita ja epäonnistuneita sovintoprosesseja.

Mikäli tutkimustietoa olisi hyödynnetty, olisi lopullinen ehdotus sisältänyt vahvan muistipoliittisen ulottuvuuden.

Kun Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio lopettaa työskentelynsä reilun kahden vuoden kuluttua (!), tulisi komissio korvata mahdollisimman pian pysyvällä instituutiolla tai mekanismilla, jolla on kapasiteettia käsitellä historiaa, muistoja ja erilaisia tulkintoja menneisyydestä.

Syvimmiltään kyse on siitä, kuinka saamelaisten kokemukset sisällytetään osaksi kansallista muistia. Tässä työssä tutkimusperustainen tieto sekä suomalainen, saamelainen ja kansainvälinen tiedeyhteisö voisivat olla suureksi avuksi.

Saamelaisia, heidän elinkeinojaan, hengellisyyttä, kieliä ja yhteiskuntia, on historian saatossa painettu alas. Nyt komissioehdotus sisältää vakavan riskin, että saamelaissovinto uhkaa jäädä perifeeriseksi psykologiseksi keskusteluksi, joka katsoo menneisyyteen, koska se on neuvoton siinä, kuinka katsoa tulevaisuuteen.