Artikkelikuva: Helga West
Ylen uutisen mukaan suomalainen ostaa aiempaa enemmän – mutta halvemmalla. Kuinka yhtälö on mahdollista? Syynä on pikamuoti. Moni sanoo arvostavansa kestävää laatua ja eettisesti tuotettua vaatetta, mutta ekologiset periaatteet eivät tilastoissa näy. Tässä blogikirjoituksessa käsittelen halpavaateteollisuutta, ja jaan yhden hyväksi havaitsemani kikan vaatteiden ostamisen ja vaatehävikin minimoimiseksi.
12 vuotta sitten toteutimme ystäväni kanssa haaveemme matkustaa Isoon-Britanniaan, Lontooseen. Vuosi oli 2008, ja minä olin 22-vuotias. Suurkaupungin syke ihastutti, ja onnistuimme ottamaan ihan rennosti istuskellen pubeissa, kahviloissa ja puutarhoissa.
Viimeisenä päivänä tapahtui jotain odottamatonta.
Meillä oli iltalento Helsinkiin, ja ajattelimme käyvämme vielä ostosreissulla ennen lentoamme. Löysimme vaatekaupan, jollaista ei ollut Helsingissä. Hullaannuimme täysin sen halvoista hinnoista: 1.99 €, 2.99 €, 5.99 €. Niin halpoja hintoja emme olleet missään ”oikeassa” kaupassa nähneet. Muodikkaassa kaupassa vierähti hyvän aikaa.
Ostosreissun jälkeen kiiruhdimme lentokentälle, jossa meitä odotti yllätys. Virkailija katsoi meitä epäuskoisena ja sanoi: ”Hei tytöt, teidän lentonne lähtöportti on jo kiinni, you have missed the flight.”
Kirpaisihan se, etenkin, kun kaikki rahat oli jo käytetty smoothieihin, sushiin ja niin, halpavaatteisiin.
Matkan opetus taisi olla tämä: halpavaatteiden hinnat sumentavat arvostelukykymme.
Tutkija: ”Tärkein määräävä tekijä on hinta”
Vaikka omaisimme eettisiä ja muita periaatteita (”suosin kotimaista”, ”ostan vain laatua”, ”kulutan harkiten”), nämä periaatteet eivät valitettavasti näy tilastoissa.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan tekstiilijätteen määrä yhdyskuntajätteestä on kasvanut 2000-luvun loppupuolelta lähtien samaan aikaan, kun vaatteiden hinnat ovat laskeneet 2000-luvulla.
Varatuomari ja muotioikeuden väitöskirjatutkija Heidi Härkönen sanoittaa tilanteen osuvasti Ylen uutisessa:
”Suomalaiset sanovat arvostavansa vastuullisuutta ja kotimaista työtä. Se ei näy käyttäytymisessä. Edelleen tärkein määräävä tekijä on hinta, ja siinä vastuullisuus lentää romukoppaan.”
Samaan aikaan niin Suomessa kuin maailmalla uusien vaatteiden ostaminen on lisääntynyt vallitsevasta eettisestä keskustelusta huolimatta. Yllättävää, eikö?
Muotiteollisuus vastuussa kymmenen prosentin hiilidioksidipäästöistä
Pikamuodilla (englanniksi fast fashion) tarkoitetaan tekstiiliteollisuutta, joka tuottaa uusia mallistoja tiuhaan. Niiden tuotteiden alhaiset hinnat perustuvat siihen, että yksittäisestä tuotteesta saadaan hyvin vähän katetta teollisuuden eri portaissa. Tämä tarkoittaa sitä, että katetta syntyy vasta, kun vaatteita myydään mahdollisimman paljon.
Toisin sanoen: mitä suurempi joukko ostaa tuotteita, sitä enemmän katetta alkaa syntyä ja teollisuus muuttuu kannattavaksi bisnekseksi.
Koska pikamuoti, niin kivijalka- kuin verkkokaupoissa, tuottaa paljon vaatteita ja tekstiilijätettä, se on valtava ympäristökuormitus. YK on arvioinut, että muotiteollisuus on vastuussa kymmenen prosentin hiilidioksidipäästöistä.
Näin ollen muotiteollisuuden hiilijalanjälki on suurempi kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen yhteensä.
Shoppailu on siis kaikkea muuta kuin harmiton ajanviete.
Pidä vuoden ajan kirjaa menoistasi – Näkyvätkö arvosi kulutuskohteissa?
Buorre iđit Sápmi -radio-ohjelmassa minulta kysyttiin heinäkuussa, minkälaisia eettisiä kriteerejä punnitsen vaateostoksilla. Toimittaja tiesi, että – muutamaa ostosöveriä lukuun ottamatta – olen varsin kranttu hankintojen äärellä.
Vaakakupissa minulla painaa eniten huoli ympäristön tilasta.
Jäin pohdiskelemaan kysymystä vielä haastattelun jälkeen. Aiheen tärkeyttä on vaikea ylikorostaa, ja jäin miettimään: vastaako toimintani kuluttajana itselleni tärkeitä periaatteita?
Jos vastaisin yllä olevaan kysymykseen, arvioisin, että oma käyttäytymiseni vaateostoksilla vastaa melko hyvin niitä kestävän ostamisen periaatteita, joiden puolesta puhun. Tarkempi syynäys ostoskäyttäytymiseeni kuitenkin paljastaa, etten ole niin minimalistinen kuin olen kuvitellut olevani. Tämä käy ilmi sovelluksesta, johon vuonna 2019 olen merkannut tuloni ja menoni eri kategorioihin (kuten: asuminen, syöminen, harrastukset, hyväntekeväisyys ja vaatehankinnat, jotka olen jakanut uutena ja käytettyinä ostettuihin).
Vuonna 2019 olen käyttänyt yhteensä 484,78 € vaate-, jalkine- ja asustehankinnoille. Tähän summaan sisältyvät päällysvaatteet, käyttövaatteet, alusvaatteet, sukkatuotteet, asusteet, jalkineet ja laukut eli kaikki, mitä pidän päälläni tai raahaan mukanani.
Käyttämäni summa on puolet pienempi kuin keskivertosuomalaisen, joka vuonna 2017 käytti tekstiileihin ja jalkineihin 860 euroa vuodessa.
Suomalainen kuluttaa tekstiiliin ja muotiin enemmän kuin EU-kansalaiset keskimäärin, selviää Suomen Tekstiili & Muoti ry.:n tilastoista.
Käyttämästäni summasta, 480 eurosta, 101 euroa olen käyttänyt second hand -putiikkeihin eli ostanut hankintani käytettyinä. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että olisin luullut käytettyinä ostettujen vaatteiden yhteissumman olleen suurempi ja vastaavasti uutena hankittujen tuotteiden pienempi. Syynä tähän on, että yksittäiset hankintani uusina ovat olleet sellaisia, jotka ovat maksaneet suhteessa paljon, kuten matkalaukku, joka maksoi 80 euroa, kun en sopivaa ollut löytänyt käytettynä.
Mutta silti: olo on pettynyt.
Menojen kyttääminen paljastaa käyttäytymisestäni jotain, josta en ollut aikaisemmin tietoinen: kynnys ostaa tavaraa uutena ei minulla ole kovinkaan korkealla, ja tämä yllätti.
Kerron tämän siksi, että ilman joitain ulkoisia mittareita oman käyttäytymisen arviointi on aidosti vaikeaa. Pelkkiin omiin mielikuviin ja periaatteisiin nojaaminen eivät riitä silloin, kun haluamme ymmärtää itseämme kuluttajina.
Luvut eivät tietenkään kerro koko totuutta, mutta ne voivat auttaa menojen hahmottamisessa. Puhelimiin saa hauskoja ja ilmaisia sovelluksia oman talouden hallintaan, ja suosittelen kokeilemaan niitä esimerkiksi vuoden verran.
Kun kulutuksen jakaa valitsemiinsa osa-alueisiin, saa tarkan käsityksen omasta taloudesta ja ennen kaikkea siitä, näkyvätkö omat arvot siinä kokonaisuudessa.
Muotiteollisuudessa voivat puhaltaa uudet tuulet, mutta vain, jos kuluttajat niitä vaativat
Vaatteiden ostaminen käytettyinä ei ratkaise muotiteollisuuden synnyttämää ympäristökatastrofia.
Second hand -kaupat ovat riippuvaisia siitä, että ihmiset ostavat ja lopulta hylkäävät vaatteensa jälleenmyyntiä varten. Ylen uutisen mukaan tekstiilejä vastaanottavaan UFFiin tuodaan kierrätykseen sopivia vaatteita vuosi vuodelta enemmän.
Toisaalta, yksi silkkinen laatupaita kierrätyskaupasta voi säästää kymmenen pikamuotipaitaa, jos nämä paidat oikeasti jättää ostamatta.
Pikamuoti ei ole katoamassa minnekään, päinvastoin, sen markkina-asema on erittäin kilpailtu.
Kysynnän halpavaatteiden nopealle kierrolle mahdollistavat asiakkaat. Ellen MacArthur säätiö on laskenut, että maailmanlaajuisesti 73 prosenttia kaikista valmistetuista vaatteista päätyy myymättöminä energianpolttoon ja kaatopaikoille.
Luku on pöyristyttävä. Onko mitään tehtävissä?
Aalto-yliopiston professori Minna Halme ennustaa Ylen uutisen mukaan (2018), että vaateteollisuus kokee muutoksen seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Muutos koskee ennen kaikkea kestävää vaatekulutusta, jota hän vertaa kasvissyönnin nousulle viime vuosina.
Halme näkee, että muutoksen vauhti riippuu siitä, kuinka suureksi kestäviä vaatteita vaativa etujoukko kasvaa ja kuinka paljon yritykset tarjoavat vaihtoehtoja nykyiselle pikamuodille.
Suunta on siis hyvä, mutta vain, jos se on meistä ja tukemistamme yrityksistä kiinni.
Lähteet: Suomen ympäristökeskus, Suomen Tekstiili ja Muoti ry., Yle, YK, Ellen MacArthur Foundation
Sinua saattaisi myös kiinnostaa:
Suomen luonto (2018): Vuoden 2018 turhake on pikamuoti
MeNaiset (2018): Miten tekstiilit saa kestämään pidempään? Ota apuun downgreidaus ja marttojen muut kikat
MeNaiset (2019): Jenni päätti ostaa kaikki vaatteensa käytettyinä – päätös avasi hänen silmänsä surulliselle totuudelle
Helga West 