Kuva: LL

Elokuun yhdeksäntenä päivänä vietetään kansainvälistä maailman alkuperäiskansojen päivää. Päivän kunniaksi olen koonnut kuuden kohdan listan siitä, kuinka alkuperäiskansoja voi auttaa.
Tätä kirjoitusta varten olen hyödyntänyt erinomaisia englanninkielisiä artikkeleita aiheesta, kuten Amnesty Internationalin. Petra Laiti on puolestaan koostanut hyvän tietopaketin siitä, kuinka saamelaisia voi tukea.
Toivon, että nämä ehdotukseni auttavat ymmärtämään, että jokainen voi tehdä jotain konkreettista osoittaakseen solidaarisuutta maailman alkuperäiskansoille. Tarkemmat esimerkkini koskevat Euroopan unionin ainoaa tunnustettua alkuperäiskansaa, saamelaisia.
1. Perusasiat haltuun: ota selvää ja ole lähdekriittinen
Maailman parhaimpiin kuuluva koululaitoksemme ei edelleenkään kykene tarjoamaan yleissivistykseen kuuluvaa tietämystä saamelaisista. Tämä tarkoittaa sitä, että syvän tietovajeen kurominen lepää yksittäisen ihmisen harteilla eli sinun, rakas lukijani. Onneksi useat mediat Suomessa ovat hiljalleen heräämässä alkuperäiskansojen todellisuuteen. Tiedonjanoiselle löytyykin nykyään paljon hyvää sisältöä alkuperäiskansoista.
Suomessa Yle Sápmi tuottaa uutissisältöä kolmella saamen kielellä ja toisinaan myös suomeksi. Yle Ođđasat -televisiouutiset tekstitetään suomeksi, ja ne toimivat mainiona kurkistuksena saamelaisten elinkeinoihin, kieliin ja kulttuuriin.
Jos olet kirjojen ystävä, mene lähimpään kirjastoosi ja kysy kirjastonhoitajalta, minkälaisia tieto- ja kaunokirjoja heillä on saamelaisuudesta. Kysy myös äänikirjavaihtoehtoja. Jos työskentelet oppilaitoksessa tai netin verkkosisällöt kiinnostavat, niin suosittelen saamelaiskäräjien Oktavuohta-sivustoa, joka tarjoaa saamelaistietoa opetukseen. Niillas Holmbergin ja Katri Koivulan perustama Sano se saameksi -fraasisanakirja on puolestaan erinomaisen hauska tapa oppia saamelaiskieliä.
Somemaailmasta löydät alkuperäiskansasomettajat ja -aktiivit. Tunnetuimmilla heistä on miljoonia seuraajia, kuten notoriouscree-käyttäjänimellä somettava nehîyaw-alkuperäiskansaan kuuluvalla James Jonesilla. Hänet ja muut löydät Instagramista ja TikTokista. Somealustoista TikTok tarjoaa mielestäni viihdyttävimmän tavan oppia maailman alkuperäiskansoista mm. aihetunnisteella #indigenoustiktok.
2. Kuuntele yhteisöjä
Jos haluat aidosti ymmärtää ihmisiä, jotka kuuluvat alkuperäiskansoihin, kuuntele, mitä heillä on kerrottavana. Monesti heidän kokemuksensa herättävät niin epätoivoa kuin silkkaa epäuskoisuutta valtioiden harjoittamasta kolonialismista. Siksi esimerkiksi asuntolakouluja käsittelevissä journalistisissa artikkeleissa ei ole harvinaista nähdä jutun alussa mainintaa ”Trigger warning” varoituksena sisällöstä, joka saattaa järkyttää lukijaa.
Alkuperäiskansat ovat yhteisöjä. Yhteisöllisyys on elämäntapa, joka yksilökeskeisessä kulttuuripiirissä on hankala hahmottaa. Kollektiivisuus tarkoittaa sitä, että ihminen ei ole yksikseen alkuperäiskansaan kuuluva, vaan hän on aina osa jotain tiettyä sukua, tiettyä paikkaa, tiettyä äidinkieltä – osa laajempaa yhteisöä. Tunnista knowledge holder:sit: heidät, jotka tuntevat oman kansansa sykkeen, toisin sanoen ihmiset, jotka ovat kytköksissä yhteisöihinsä ja maihinsa.
Koska ilman yhteisöä ihminen omaa vain vajanaisen käsityksen yhteisönsä tilasta, ulkopuolisten olisi hyvä kääntyä yhteisöjen puoleen. Yhteisöt voivat olla esimerkiksi yhdistyksiä, kollektiiveja tai paikallisyhteisöjä. Ylipäätään kuuntelemalla useita ihmisiä saa syvällisemmän kuvan asioiden laajemmasta tilasta kuin jos tietolähteenä on vain kourallinen ihmisiä.
3. Tarjoa apuasi ja konkretisoi se
Solidaarisuuden osoittaminen alkuperäiskansoille ajatusten tasolla on ihan kaunis ele. Tuen osoittaminen käytännössä on kuitenkin hyödyllisempää. Mutta huom! Solidaarisuutta ei ole se, että kurottaudut alkuperäiskansayhteisöä kohtaan siksi, että odotat heidän tarjoavan sinulle vieraanvaraisuuttasi, koska olet utelias. Uteliaisuus on tärkeää, mutta ole viisaampi. Ymmärrä, että alkuperäiskansat taistelevat jatkuvasti omien resurssiensa puolesta. Tarjoa siis konkreettista apuasi!
Jos tunnet jonkun alkuperäiskansaan kuuluvan ihmisen henkilökohtaisesti tai tunnet jonkin kansalaisjärjestön, käänny heidän puoleensa. Konkretisoi apusi heille. Kerro kuka olet, miksi haluaisit auttaa ja minkälaista osaamista sinulla on. Ehkä olet valokuvaaja ja voisit tarjota ammattikuvia käyttöön ilmaiseksi? Ehkä pohdit, kuinka organisaatiosi voisi auttaa alkuperäiskansoihin kuuluvia ihmisiä? Tai kenties omaat juridista pätevyyttä, jota voisit tarjota bona fide yhteisölle, joka yrittää tuomioistuimen kautta saada takaisin menetettyjä nautintaoikeuksia?
Totuus on se, että tapoja auttaa on lukemattomia. Tarjoa siis reilusti osaamistasi muiden, ei itsesi, auttamiseksi.
4. Tutustu selvityksiin, joissa kuuluvat alkuperäiskansaan kuuluvien ihmisten kokemukset
Usko tai älä, mutta selvitykset – jos ne on hyvin tehty – saattavat joskus olla vaivattomin tapa päästä kuuntelemaan alkuperäiskansoja. Monissa maissa, kuten Kanadassa ja Australiassa, valtiot ovat ryhtyneet sovintoprosesseihin, joiden yhtenä osana on julkaistu erilaisia selvityksiä. Myös Norjassa ja Suomessa ovat parhaillaan meneillään saamelaisia koskevat totuus- ja sovintokomissioprosessit.
Valtiolliset sovintoprosessit tuottavat väli- ja loppuraportteja, joissa kuuluvat alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten traagiset menetykset, traumat ja toiveet tulevaisuudesta. Saamelaisia koskevia selvityksiä Suomessakin julkaistaan useita vuosittain. Näistä erityisesti voisin suositella keväällä 2021 julkaistua Psykososiaalinen tuki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn aikana -selvitystä. Selvitys on merkittävä, sillä siinä tuodaan hyvin selvästi esille, kuinka asuntolakoulut ovat jättäneet traumaattisen perinnön saamelaisyhteisöille.
5. Tutustu alkuperäiskansataiteilijoiden tuotantoon
Monet ihmiset oppivat uutta tietoa parhaiten taide-elämysten muodossa. Jos olet niin onnekas, että sinulla on mahdollisuus päästä kokemaan alkuperäiskansoihin kuuluvien taiteilijoiden tuotantoa, niin älä hukkaa mahdollisuuttasi!
Suomessa järjestettävä Ijahis Idja tuo alkuperäiskansamusiikkia Inariin joka elokuu. Alkuperäiskansaelokuviin keskittyvä Skábmagovat järjestetään sekin vuosittain Inarissa tammikuisin.
Jos olet käsitöiden ystävä, niin tue saamelaisia käsityömestareita ostamalla duodjia eli saamelaista kädentaitoa. Ehkäpä löydät itsellesi tai lahjaksi saamelaisten taiteilijoiden tekemät korvakorut, puukon, rannekorun, musiikkia tai kirjan Duodji Shop -verkkokaupasta.
+1 Jaa alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten tuottamaa internet-sisältöä
Listan viimeinen vinkkini voi vaikuttaa kummalliselta. Sillä, kenen sisältöjä somekanavillasi jaat, on kuitenkin merkitystä.
Internet on mahdollistanut vähemmistöön kuuluvien ihmisten äänten kuulumisen. Suomen PEN:issä vaikuttanut Pirita Näkkäläjärvi on kirjoituksessaan osuvasti kuvannut internetin voimaa näin:
Internet on muuttanut kaiken. Se on yksi suurimmista lahjoista, jonka länsimainen yhteiskunta on antanut alkuperäiskansa saamelaisille.
Pirita Näkkäläjärvi: Hiljainen alkuperäiskansa on paras alkuperäiskansa
Monissa maissa kansalliset opetussuunnitelmat vaikenevat maansa alkuperäiskansasta tai -kansoista taikka heistä ei tarjota ajanmukaista tietoa. Vaikka internet mahdollistaa myös rasistisen vihapuheen ja disinformaation, vapaa ja globaali tiedonvälitys internetissä on monelle alkuperäiskansayhteisölle ainoa julkinen foorumi saada kertomuksensa esille.
Tämän vuoksi yleensä kehotan – oli mistä hyvänsä sosiaalisesta liikehdinnästä kysymys – jakamaan ihmisten omia puheenvuoroja asioista, jotka koskevat heitä itseään. Tämä viestien amplifointi eli vahvistaminen sosiaalisen median kanavissa voi olla erittäin tehokasta. Aktivistiset protestit lisäävät painetta niin valtioita, yhteiskuntia kuin yrityksiäkin kohtaan. Jos et usko, mieti vaikka Me Too -liikehdinnän vaikutusta keskusteluun seksuaalisesta häirinnästä.
Kun katsoo kansalaisliikkeiden historiaa ja vertaa sitä ihmisoikeuskulttuurin kehittymiseen, voi sanoa, että erilaisilla sosiaalisilla liikehdinnöillä on ollut huomattava vaikutus monien ihmisryhmien ihmisoikeuksien tunnustamiseen (esim. orjat, naiset ja mustat). Sosiaalisella liikehdinnällä on siis väliä, tapahtui se sitten kadulla tai internetissä.
Monissa maissa alkuperäiskansat kuuluvat kaikkein huono-osaisimpiin. Jos he jakavat kamppailujaan internetissä, vähintä mitä jokainen voi tehdä, on jakaa heidän tuottamaansa sisältöä. Näin omalta osaltasi voit lisätä huomiota sinne, missä sitä kipeästi kaivataan.
Buorre riikkaidgaskasaš máilmmi eamiálbmotbeaivi!
Hyvää kansainvälistä maailman alkuperäiskansojen päivää!
- Alkuperäiskansalla tarkoitetaan ihmisryhmää, jonka yhteiskuntamuodot, maat ja elinkeinot ovat ajalta ennen nykyisten valtioiden muodostumista.
- Alkuperäiskansoihin kuuluvia ihmisiä arvioidaan olevan 370–500 miljoonaa 90 maassa.
- Maailmassa on arviolta 5 000 alkuperäiskansaa.
- Maailman 7 000 kielestä huomattava osa, arviolta 4 000, ovat alkuperäiskansakieliä.
- Monissa maissa alkuperäiskansoihin kuuluvat ihmiset kuuluvat maailman köyhimpiin.
- 70 % maailman alkuperäiskansoista elää Aasiassa.
- YK:n Kansainvälistä maailman alkuperäiskansojen päivää vietetään 9.8.
Lähteet: Amnesty International, The World Bank, UN