Kuva: Helga West (yksityiskohta Outi Pieskin Eatnu, eadni, eana -teoksesta Sajoksessa, Inarissa)

Minulta kysyttiin aiemmin, haluaisinko kommentoida julkisuuteenkin kiirineitä uutisia Saamelaisten totuus- ja sovintokomission haasteista. Kiitin mahdollisuudesta esittää näkemyksiäni, mutta totesin, ettei julkista tietoa komission tilasta ollut riittävästi muodostaakseni perusteltua näkemystä – jotain, joka voisi olla hyödyksi.

Nyt tilanne on toinen. Toukokuun 9. päivänä Yle Sápmi kirjoitti, että yksi viidestä komissaarista erosi tehtävästään. Saamelaiskäräjien valitsema komissaari Miina Seurujärvi jätti luottamustehtävänsä todettuaan, ettei usko lokakuussa 2021 aloittaneen komission pystyvän suoriutumaan sille annetusta vaativasta tehtävästä.

Seurujärvi ei näe edellytyksiä komission työskentelylle ja hän kehotti keskeyttämään meneillä olevan komissiotyön. Syiksi hän mainitsee niukat taloudelliset resurssit, komission työlle asetetun tiukan aikataulun ja komissaarien vähäisen syventymisen tehtäväänsä.

Saamelaiskäräjät avainasemassa päätettäessä komission jatkosta

Kenties yllättävimpänä seikkana Seurujärvi toi esille, ettei ole kokenut, että tavallisia saamelaisia kuunneltaisiin ja kunnioitettaisiin tässä prosessissa riittävästi. Jos tämä pitää paikkansa, niin silloin kyse on oikeastaan aika merkittävästä asiasta. Jos tavallisia saamelaisia ei heitä koskevassa totuus- ja sovintoprosessissa kuulla, niin keitä sitten?

Keitä varten prosessi on, jos ei tavallisia saamelaisia?

On huolestuttavaa, jos prosessissa on puutetta kaikesta: resursseista, ajasta, kulttuurisesta osaamisesta ja kunnioituksesta. Luottamustyö vaatii ennen kaikkea nöyryyttä. Valtiovallan tehtävänä on puolestaan varmistaa, että raamit moiseen prosessiin ovat kunnossa eli niin taloudelliset kuin ajalliset resurssit.

Tästä kaikesta tulee mieleen kysyä: ovatko saamelaiset jätetty yksin myös tämän asian kanssa – totuuden ja sovinnon?

Jos komission työn keskeyttämistä harkitaan, niin siinä tapauksessa komission tulevaisuudesta neuvottelevat prosessissa saamelaisia edustavat saamelaiskäräjät ja kolttien kyläkokous. Nämä saamelaispoliittiset elimet edustavat tavallisia saamelaisia suomalaisessa oikeusjärjestelmässä. Pallo on erityisesti saamelaiskäräjillä, jonka nimittämä komissaari Seurujärvi oli.

On vaikea uskoa, että jäljellä olevilla komissaareilla olisi mandaattia päättää komission jatkosta. 

Sovintoprosessi kantaa myös positiivisia hedelmiä

Lohdullista sovinnossa on kuitenkin se, että sitä voi yrittää monta kertaa, ja kenties nämä askeleet ovat vasta alkua. Demokratian kannalta on tärkeää, että asiat tulevat julkisuuteen ja niistä keskustellaan avoimesti.

Komission vaikeuksista huolimatta prosessi kantaa myös positiivisia hedelmiä, kuten mahdollisuuden saada saamelaisten psykososiaalisen tuen yksikön.

Psykososiaalisen tuen työryhmä on komissiosta itsenäinen, saamelaisista terveyden ammattilaisista koostuva ryhmä, jonka tehtävänä on tarjota psykososiaalista tukea saamelaisille sovintoprosessin aikana. Jos psykososiaalinen toiminta saadaan vakiinnutettua, olisi se pitkällä tähtäimellä huomattava parannus saamelaisten sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Saamelaiskäräjälain uudistamisen viivästyminen ja kaivosvaraus eivät viitoita sovintoon valtiovallan kanssa

Mikä tulee valtiovallan ja alkuperäiskansan suhteiden parantamiseen, niin nykyisellä Suomen valtion saamelaispolitiikalla alkaa näyttää siltä, että se on tällä hetkellä hyvin vaikeaa saamelaisten kanssa – ja syystä.

Toukokuuhun 2022 mennessä komissio on ollut toiminnassa vasta puolen vuoden ajan, ja yksistään jo tuona aikana valtio on osoittanut välinpitämättömyyttä saamelaisasioissa. Tästä voisi mainita saamelaiskäräjälain, jonka uudistaminen on lupauksista huolimatta jälleen viivästynyt ja huhtikuussa 2022 Enontekiölle, saamelaisten kotiseutualueelle, annetun TUKES:in kaivosvarausluvan. Nämä eivät viitoita saamelaisten tietä sovinnolle Suomen valtion kanssa.

Kuten olen kirjoittanut Politiikasta-lehdessä, lopulta sovinto saamelaisten kanssa kytkeytyy kysymykseen siitä, minkä oikeudellisen aseman Suomi haluaa antaa alkuperäiskansa saamelaisille. Toivoa sovintoon löytyykin niin kauan, kun poliittista tahtoa asioiden parantamiseen löytyy, mutta se edellyttää sovinnon tarkastelua myös oikeudellisesta näkökulmasta.

Laajassa mielessä me kaikki olemme vastuussa sovinnosta. Vastuuta siitä ei voi sälyttää vain poliitikoille ja luottamustehtäviin valituille, vaan sovinnon tulisi olla jotain, joka lopulta koskettaa meitä kaikkia. Poliittista valtaa omaavien tehtävänä on puolestaan muuttaa ne rakenteet, jotka toimivat sovinnon esteinä.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöskirjassaan hän tutkii pohjoismaisia saamelaissovintoprosesseja.