Joiku vai ihmisoikeudet – liityn protestiin Tel Avivin Euroviisuista

[davvisámegillii]

Minulla on ongelma. Se alkoi toukokuun 12. päivänä vuonna 2018. Silloin israelilainen Netta Barzilai voitti Eurovision-laulukilpailun ja julisti: “Next time in Jerusalem!” Eurooppa hurrasi Toy-kappaleelle ja Israelin valtion liput liehuivat. Lava täyttyi konfetista, mahani oudosta tunteesta. Suljin television hämmentyneenä ja livahdin sänkyyn. Yön viimeinen ajatus meni kolonisoituun Palestiinaan.

Varhaisin Euroviisu-muistoni on noin viiden kuuden vuoden iässä. Olohuoneen oven karmissa oli vapun jäljiltä värikkäitä ilmapalloja. Äiti oli tehnyt rinkeleitä, jonka sokerit kutittivat huuliani samalla, kun seurasin Euroviisuja myöhään illalla. Tytölle, joka varttui Buncce-dievván juurella Saamenmaan sydänmailla, Vanhassa Karigasniemessä, Euroviisut toivat maailman silmien eteen.

Joka ikinen kevät liimauduin television ääreen seuraamaan maailman suurimman laulukilpailun finaalia, jota nykyään arviolta 180 miljoonaa silmäparia seuraa ympäri maailman aina Uudessa Seelannissa saakka. Kerran vuodessa ihmiset kokoontuvat yhteen seuraamaan nelituntista finaalilähetystä, joka pyörii keskinkertaisen musiikin ympärillä.

Jo varhain ymmärsin, että kyse on politiikasta. Oli maita, joista tykättiin ja oli maita, joista ei tykätty. Kun Euroopan yleisradioliitto EBU lanseerasi vuonna 2015 anti-buuaus-teknologian Venäjän hyväksi, älähdin: “Älkää rajoittako ihmisten ilmaisunvapautta!”

Kööpenhaminassa ollut Euroviisu-yleisö buuasi poikkeuksellisen kovaäänisesti Venäjän esitykselle vuonna 2014, kun Venäjä vain muutamaa kuukautta aikaisemmin oli vallannut Krimin niemimaan Ukrainassa. Kaksi  vuotta meni ja yleisö äänesti voittoon Krimin tataarin Jamalan, jonka kappale “1944” kertoi kansansa pakkosiirrosta.

Sitten se alkoi. Vain kaksi päivää Netta Barzilain voiton jälkeen uutistoimistot kertoivat Israelin armeijan väkivaltaisesti tukahduttaneen palestinaalaisten protestin Gazassa. Palestiinalaiset demonstroivat Yhdysvaltojen suurlähetystön siirtämistä Tel Avivista Jerusalemiin. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli täysin tietoinen siirron aiheuttavan provokaatiota ja vastarintaa.

Verilöylyä ja kevyitä twiittejä

14.5.2018 maailma seurasi lohduttomana vierestä, kun Israelin armeija avasi tulen siviilejä kohtaan Gazassa tappaen 62 ihmistä, joiden joukossa oli kuusi lasta. Hyökkäyksessä loukkaantui yli 2 400 ihmistä. Trump sivuutti verilöylyn twiittaamalla: “Big day for Israel. Congratulations!” Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu twiittasi, että “jokaisella valtiolla on velvollisuus puolustaa omia rajojaan”.

Aivan kuin Palestiinalla todellisuudessa olisi edes vapautta sotilaalliseen hyökkäykseen: palestiinalaisten aseina olivat kivenmurikat, joita he heittivät muurien sisältä. Ydinasevaltio Israel teurasti mielenosoittajat kuin karjan.

Helvetti maan päällä. Siksi Palestiinaa ja sen ihmisten kohtaloa on kutsuttu. Toimittaja Mervi Vuorela tiivistää (Rumba 28.02.2019): Israel on apartheid-valtio, joka miehittää laittomasti Palestiinaa sekä osia Syyriasta. Se tappaa jatkuvasti mielenosoittajia, rajoittaa palestiinalaisten liikkumista, tekee maa- ja vesikaappauksia sekä tuhoaa koteja, kouluja ja viljelmiä.

Suomenpalestiinalainen Noor Assad kertoo Seura-lehdessä, kuinka hänen isovanhempiensa kodit tuhottiin Palestiinassa ja niiden tilalle istutettiin puita:

”Sitä tapahtuu usein: muun muassa järjestö nimeltään Jewish National Fund (JNF) on mukana metsänistutusprojekteissa, joiden tarkoituksena on häivyttää maan entinen historia ja näyttäytyä puita istuttavana luonnonystävänä peittäen samalla tehtyjä vääryyksiä. Ilmiö tunnetaan myös nimellä greenwash.”

Euroviisut tarjoavat tilaisuuden pinkkipesuun

Samalla, kun Gazan saarto jatkuu, valmistaudutaan Israelissa tämän vuoden Euroviisujen järjestämiseen. Pääministeri Netanyahun uhosta huolimatta järjestää Euroviisut poliittisesti jännitteisessä Jerusalemissa Euroopan yleisradioliitto EBUssa toimittiin viisaasti, kun Euroviisut järjestetään maan pääkaupungissa Tel Avivissa Jerusalemin sijaan.

Israelia on syytetty myös pinkwashing-ilmiöstä, jossa pinkkipestään ihmisoikeusloukkauksia korostamalla seksuaalivähemmistöjen aseman parantumista. Euroviisut tarjoavat tähän lisätyökaluja, ja siksi jotkut artistit, kuten saamelaisartisti Mari Boine, ovat ilmoittaneet protestoivansa tämän vuoden Euroviisuja (katso täältä, ketkä kaikki artistit Euroopasta ovat kulttuuriboikotissa mukana). Yksi voimakkaimmista Israel-protesteista kuultiin Islannista, jossa yli 15 000 ihmistä allekirjoitti – vain vuorokauden aikana – vetoomuksen, jossa vaadittiin Islannin jättäytyvän pois tämän vuoden kisoista.

Perinteestäni poiketen liityn niiden kulttuuriboikotoijien seuraan, niiden, jotka jättäytyvät pois Euroviisu-huumasta. Olen ollut kuin koko kisaa ei olisi olemassakaan, kunnes sosiaalisen median syötteeni täyttyvät kauan odotetusta uutisesta: Euroviisuissa kuullaan saamelaisten arkaaista laulantaa, joikua!

Norjan Euroviisu-edustaja KEiiNOn hulvattomassa Spirit in the Sky -kappaleessa kuullaan Fred René Buljon voimakas ja voimaannuttava (!) joikuosuus, joka on sovitettu kevyeen pop-viisuun. Euroviisu-fanina tämä on ollut oma pieni toiveeni jo vuosikymmenen ajan. “Dare to dream!”, kuten Tel Avivin Euroviisu-sloganissa kehotetaan.

fred_buljo
Kautokeinolainen Fred René Buljo esittää joiun osana Spirit in the Sky -kappaletta. Kuva: NRK

Katsottuani KEiiNOn hyvän mielen esityksen tajuan, että minulla on ongelma. Se koskee sitä kärsimystä Palestiinassa, minkä vuoksi toukokuun 18. päivänä en pysty samaistumaan siihen kuplivaan iloon, jota Euroviisut ovat tarjoilleet minulle kaikki nämä etuoikeutetut vuodet. En pysty iloitsemaan joiusta, joka raikaa maassa, joka kolonisoi toista maata. Ehkä heilläkin on unelma.

Dare to dream, Palestine.

 

Suositeltavaa lukemista aiheesta Israel ja Euroviisut:

Michael Segalov: I love Eurovision, but Jerusalem 2019 will be no cause for celebration (The Guardian/2018)

Milja Rämö: Euroviisut antavat Israelille laajan tilan maabrändäykselle (The Ulkopolitist/2018)

Jari Tamminen: Odottamisen valtakunta (Voima/2018)

Mervi Vuorela: Suomen on jätettävä Israelin Euroviisut väliin (Rumba/2019)